Torson takana

Matkapäiväkirjani avautuu vielä monta kertaa, mutta haluan olla hetken aikaa blogissakin täällä, tässä ja nyt. Samalla kun muistelen ja kirjoitan matkastani, järjestän siellä otettuja valokuvia. Niitä on ihan liikaa, lähemmäs 2000. Toivoisin, että kesän aikana saan organisoitua ne kaikki, niin koneella, paperisina kuin omassa päässänikin. Jet lagin ja ensimmäisen viikon jälkeen aloin vähitellen heräämään tähän päivään ja tähän maahan. Kylmyys, hiljaisuus, autiot kadut ja valoisat illat ja aamut, harmaat ja hymyttömät ihmiset, kuiva ja kiristävä ihoni (joka ei alkuunkaan tykännyt kuumasta +34° pudotuksesta koleaan, +4°), visalasku jne. ovat pikkuhiljaa siirtäneet minut todellisuuteen. Todellisuus, la realidad , näyttää tarkoittavan tuttua ja turvallista, niin hyvässä kuin pahassa. Kulunut kuukausi meni  "Kuubalaisessa krapulassa" , mutta nyt aistin ilmassa hiipumista. Viime päiviin asti olen jaksanut muistaa maan ilon ja onnel

Quatemalasta lähdin kohti Nicaraguaa. Olin etukäteen varannut bussimatkan Antigua-Leon, koska löysin edullisen sellaisen; 50USD. Edellisen päivän kaaosmaisen bussiretkeilyn vuoksi jännitin tulenko koskaan pääsemään perille asti.  Mikään täyden kympin matka se ei ollut, mutta ensinnäkin jo äärettömän halvan hinnan vuoksi ei voi paljoa vaatia. Minibussi haki minut aamutuimaan majapaikastani ja vei Guatemala Cityn  bussiasemalle, kuljettaen samalla myös muutaman muun lentokentälle. Jonkilainen kateus kirpaisi katsellessani ihmisvirtaa, joka kulki lentokentän liukuovien läpi. Teki mieli juosta mukaan. Tunnissa olisin lentäen perillä Nicaraguassa, mutta nyt oli jo myöhäistä. Olin aikaisemmin etsinyt myös lentoja, mutta en löytänyt ainoatakaan lentoa alle 100 €. Quatemala Cityn bussiasemalla odotin nelisen tuntia. Olin ymmärtänyt että lähtisimme suurin piirtein saman tien, mutta toisaalta sellainen järjestelmällisyys olisi ollut aivan liian länsimaalaista. Bussi lähtisi klo

Guatemalan bussiliikenne on uniikki ja aivan omaa luokkaansa, kuin liikkuva teatteri tai tien päälle eksynyt huvipuistolaite. Ensimmäisen kerran hyppäsin paikallisbussiin Antiguassa  kotipysäkiltäni, taittaakseni matkan nopeammin keskustaan, vaikka käppäillenkään siihen ei mennyt kuin 20 min. Värikkäistä paikallisbusseista käytetään nimeä chicken bus , mutta nimi ei ole guatemalalaisten itse antama vaan turistien. Nimen kerrotaan tulevan siitä, että bussin katolle pakataan tavaroita yms. kalustoa, mukaan lukien myös eläviä eläimiä kuten kanoja.    Bussit ovat vanhoja amerikkalaisia koulubusseja, jotka Guatemalassa kustomoidaan vuoristoteihin ja paikalliseen värikylläiseen makuun sopiviksi.  Bussissa työskentelee aina kuljettajan lisäksi myös apulainen tai assari, joka hoitaa rahastuksen ja pakkaa matkustajien tavarat katolle. Pysäkillä hän vetää matkustajat sisään tai heittää päätepaikkaan saapuneet ulos. Vetää ja heittää kuulostavat rajulta, mutta Guatemalassa busseilla on

Viimeinen kohteeni Guatemalassa oli Atitlánjärvi. Se sijaitsee maan lounaisosassa ja sen rannoilla olevista kaupungeista suurin on Panajachel. Sinnekin lähdin ystävien -kuinkas muuten! - suosituksesta. Panajachel sijaitsee noin kolmen tunnin ajomatkan päässä   Antiguasta . Alunperin tarkoitukseni oli jäädä sinne, mutta koska suunnittelin   Tour de Lago Atitlán in   tyyliin edellisenä iltana, en enää löytänyt sieltä edullista majapaikkaa. Summamutikassa valitsin järven rannalta sijaitsevista pikkukylistä San Pedron, mikä osoittautui varsin mukavaksi vaihtoehdoksi.  Panajachelista San Pedroon pääsee lautalla reilussa puolessa tunnissa. Saman matkan voi toki tehdä myös bussilla, mutta itse vesi-ihmisenä harvoin kieltäydyn veneretkistä . Kaiken lisäksi satama löytyy läheltä bussin päätepysäkkiä. Mitään merkkejä tai kylttejä ei ole, mutta paikalliset kyllä neuvovat. San Pedro  on pieni ja hurmaava, noin 15 000 asukkaan vuoristokylä.  Hektisen Antiguan jälkeen s