Torson takana

Postasin tässä taannoin vanhoista pitseistä ja liinoista , joita löysin Willa Laina Marian kaapistojen kätköistä ja jotka värjäsin mustiksi. Kesän aikana yhdistin pitsinauhat mustaan Intian puuvillaan. Leninki siitä syntyi. Ompelin nauhat raidoiksi leningin keskiosaan. Siinä se peittää ja paljastaa sopivasti ja näin sain myös pidettyä ne mahdollisimman yhtenäisinä. En halunnut lähteä pilkkomaan niitä liian pieneksi, koska silloin katoaisi koko alkuperäinen idea. Pitsi ei jousta yhtään ja sen vuoksi yhdistin sen samantapaiseen, joustamattomaan materiaaliin. Minulla ei ollut tähän mitään kaavaa; leikkasin torson päällä-ompelin-kokeilin . Toisto. Niin kauan, että näyttää kauniilta, istuu hyvin eikä kiristä mistään. Hyvällä kaavalla saman tekee puolet nopeammin, mutta Willa Laina Mariassa ei muutenkaan tunneta ajanlaskua, saati sivistykseen ja teollistumiseen liittyviä käsitteitä tai tekniikoita. Ja hyvä niin. Malli on hyvin klassinen, koska näin arvokkaita ma

Koneeni on alkanut reklamoida säännöllisin väliajoin täpötäydestä kiintolevystään. Ei mikään ihme, 23 000 kuvaa ahdistaa itseänikin ja vähitellen olen alkanut siirtää niitä pois. On hetkiä, jotka saavat mennä roskikseen, toisista riittää yksi kuva, jotkut on pakko säästää ilman suurempaa tunnesyytä. Hitaasti etenen, koska kuvaan koko ajan lisää.  Tässä loputtomassa suossa tulee vastaan myös pysähdyksiä. Hetki sitten tallennettu hetki, kuitenkin valovuosien päässä.  Näistä on aika tarkalleen 10 vuotta.  Silloinen miesystäväni on ottanut kuvat.  Intiaanikesä, joka kääntyi syksyksi. Hetki elämässä, jonka vietin päasiassa vesillä.  Silloinen miesystäväni rakasti minua valtavasti, piilotti suklaasydämiä kenkiini, sellaisia tinakuorisia, joiden päällä lukee I love you . Hän kuvasi minua koko ajan, osti lahjoja ja laittoi runsaita aamiaisia, samanlaisia, joita saa hotelleissa. Hänellä oli järjettömän kokoinen koti, tuhansia ja taas tuhansia biisejä tallennetuna koneelle,

Tuntuu, että elän jossakin välimaaston puolivälin käännekohdassa. Pikkuhiljaa syksy voittaa jokavuotisen kamppailun kesää vastaan. Viime viikolla se otti melkoisen erävoiton, kun Näsijärven rannalle nousi myrsky. Myrskyillä on minuun valtaisa vetovoima; tuuli puhdistaa pään ja paskaiset ajatukset ja työntää salakavalasti eteenpäin. Mitä lähempänä rantaa, sen syvemmin ja tehokkaammin. Tuntuu, että kesä jäi jonnekin elokuun alkupuolelle, joka oli ihan hetki sitten.  Tein silloin itselleni uuden kesämekon, jonka suunnittelin laittavani vielä tänä kesänä päälleni. Menen se päällä Yyteriin, ajattelin.  Yyteriin?!?!  Yhtäkkiä koko juttu kuulostaa lähinnä vitsiltä, niin Yyteri kuin kesämekkokin. Nyt se roikkuu henkarissa oven karmissa. Se on kuin yhteen kertaan jääneet treffit; hyvä tyyppi, ei mitään vikaa, mutta ei nyt vaan lähtenyt, ehkä toisella kertaa. Haluaisin kokeilla sitä vielä, mutta tiedän varsin hyvin, että nyt on parempi odottaa oikeaa hetkeä.