Torson takana

Hups! (Olen käyttänyt tätä aloitusta aikaisemminkin tänä vuonna. Meneillään virallinen hupstailuvuosi.)  Mutta se on täällä taas. Kesä. Aurinko. Pitkät valoisat yöt. Sade. Epämääräiset ennusteet, että helle tulee, eipäs tulekaan. Veneet Näsijärven selällä. Hiki. Lasten kiljunta. Aikuisten täyttämät terassit. Liian lyhyet shortsit. Palaneet olkapäät. Jäätelökioskit. Niin, tiedättehän, mitä tarkoitan. Kesä. Täydessä vauhdissa. Oma kesäni alkoi vastatuulella, mutta johan koko talvi olikin pelkkää myötätuulta. Yritän ajatella, että tälläkin on tarkoitus. Aika kliseistä, mutta ehkäpä liiassa myötätuulessa iskisi vauhtisokeus. Kissani asteli sateenkaarisillalle. 19 vuotta kestäneet maalliset kissanpäivät  päättyivät. Uskon kuitenkin Pepin olleen onnekas ja onnellinen mamu.   Löysin rinnastani kyhmyn. Kävin elämäni ensimmäisen kerran mammografiassa. Pelkäsin helvetisti, mutta samaan aikaan elin hetkessä lujemmin kuin koskaan aikaisemmin. Piru olkapäälläni kuis

Eikö tullutkin kauniita! Kauneus on toki katsojan silmissä, mutta itselleni musta on kyllä se juttu. Nostettuani nämä pesukoneesta, pääsi inspiraatio valloilleen täydellä voimalla. Ei tule näköjään kesää ilman mustaa pitsiä. Eikä ilman virkattua kolttua, edellinen kun  lähti kiertoon viime kesänä. Löysin pitsinauhat Willa Laina Marian lipastojen kätköistä ja liinat lapsuuden kodistani. Joku on nähnyt vaivaa niiden tekemiseen ja sitten ne kuitenkin ovat jääneet käyttämättä. Otin riskin ja heitin ne pesukoneeseen mustan väriaineen kanssa. Luotin näppituntumaan, että ne ovat puuvillaa ja värjäys onnistuu. Mukaan heitin myös kaapin nurkkaan käyttämättä jääneen huivin, ajatuksena uusiokäyttää sekin jollakin tavalla. Tälläiset pitsit ovat mielestäni hankalia kustomoida. Tosin se johtuu pitkälti myös siitä, että olen joissakin asioissa äärimmäisen perfektionisti. Ei olisi pahitteeksi, jos vähän joustaisin, katsoisin läpi sormien ja silmuk

Löysin lähes täydellisen työpaikkailmoituksen. Sellaisen, missä voin tehdä juuri niitä asioita, joita osaan ja joihin myös koulutukseni riittää. Ansioluetteloni komppasi tätä kaikkea harrastuksiin asti; rivi riviltä työssä vaadittavia taitoja, vuosien kokemus vastaavanlaisista töistä. Äärimmäisen tärkeänä näin myös sen, että tässä työssä pääsisin toimimaan intohimoni pohjalta; voisin tehdä asioita, joita kohtaan tunnen aidosti suurta paloa. Tämä työ olisi minulle, ei epäilystäkään. Täytin rekrytointifirman kaavakkeet ja hakemuksen. Liitin cv:n. Tarkistin kaikki. Lähetin. Viikon kuluttua hakemuksen lähettämisestä en ollut saanut mitään yhteydenottoa, joten soitin itse rekrytointivirkailijalle. Yllättyneestä äänensävystä päättelin, että hakemukseni on saattanut mennä häneltä ohi. Kerroin miksi soitin, itsestäni, työkokemuksestani, projekteistani, blogeistani, harrastuksistani. Virkailija innostui ja sovimme skype-haastattelun seuraavalle perjantaille. Saapui perjantai ja olin h