Muistoja Mansen blogikirppikseltä
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan on tämän vuoden punainen lanka blogissani. Viikot kuluvat nopeasti, kiire on saanut minusta otteen ja huomaan olevani myöhässä vähän väliä. Olen kantapään kautta oppinut elämään tässä ja nyt ja katsomaan enemmän tulevaan kuin menneeseen. Siksi eilisestä onkin yhtäkkiä kolme päivää, viikko, 19 päivää, kaksi kuukautta. Aiheet, joista minun piti kirjoittaa tuntuvat ylikypsiltä, pilaantuneilta ja mieleni täyttää epäilys, että mitä mä nyt enää tästä postaan. Plääh! Jotkut eilisen asiat jäävät kuitenkin kulkemaan mukana ikäänkuin tehdäkseen todeksi nuo ikivanhat toteamukset, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan tai että koskaan ei ole liian myöhäistä. Palaan siis reilusti kuukauden taaksepäin, Mansen blogikirppispäivään ja asioihin, jotka jäivät elämääni piristämään kiireistä arkeani. Dr. Bronner's Magic Soaps Tuote on ajautunut Suomeen vasta viime vuosina, joten ei sinänsä ihme etten ollut törmännyt siihen aikaisemmin.