Umpikujassa

Elämä vei minut umpikujaan . Tien päähän, missä näen vain seinän. Pitäisi päästä seinän yli, mutta ihan noin vaan sen yli ei hypätä. On nimittäin sen verran korkea. Turha lähteä kiertämään; se jatkuu silmän kantamattomiin, molempiin suuntiin. Kaivanko tunnelin seinän alitse? Ei ole välineitä siihenkään. Potkiminen tai hakkaaminen eivät liikuta sitä mihinkään. Kovin on vahvaa tekoa. Hiton seinä! Hiton umpikuja! Olen huutanut apua. Ystäväni ovat ojentaneet kättään, heittäneet köyttä, tsempanneet. Toistaiseksi ratkaisevaa seinänkaatotemppua ei ole kukaan heistäkään keksinyt. Seinä edessäni tekee oloni kovin tukalaksi ; ilma ei kierrä, on pimeää tai vähintään hämärää, ei juurikaan valoa. Ajatukseni pyörivät vain samassa asiassa; miten pääsen täältä pois? Tilanne ei juuri inspiroi, ei anna aihetta unelmiin, iloon, mielenkiintoisiin postauksiin. En voi olla kysymättä itseltäni, mitä tein väärin? Missä kohtaa valitsin tien, joka vie umpikujaan? Olisinko