Torson takana

Turun visiitillä piipahdin katsomassa Ääni | Kuva | Kokemus -näyttelyn Wäinö Aaltosen museossa. Näyttelyn idea on, nimensä mukaisesti, äänen, kuvan ja kokemuksen vuorovaikutus .  Kaikista näyttelyn teoksista löytyy nämä kolme elementtiä, joko " valmiiksi läsnäolevina, illuusiona tai ajatuksen tasolla. Kävijän tehtävänä on on täydentää puuttuvat elementit mielessään ja pohtia, millaisia merkityksiä ne sellaisenaan tarjoavat. Vieraan tai tuntemattoman läsnäolo välittyy voimakkaana osasta teoksista, toisissa puolestaan korostuu poissaolo."  Monet teoksista ovat videoita tai kokeilevia installaatioita . Kaikki eivät itselleni ihan avautuneet, mutta muutamat koskettivat syvältäkin. Jotkut teokset haastoivat näkemään ja kokemaan maailmaa jonkun toisen saappaissa.   Muutamissa teoksissa näköaisti sivuutettiin kokonaan ja teos koettiin muiden aistien varassa. Eräässä teoksessa ahdistuin kuollakseni, koska olin yksin pimeässä huoneessa. Tai en ihan yksin, siellä oli myö

Vaihdoin hetkeksi maisemaa ja saavuin Turkuun . Täällä tuulee, sataa, naurattaa, itkettää. Ilmassa leijuu maalin tuoksu, vielä hetken tyhjä matkalaukku, harmaa haikeus ja lähestyvä lähtöhetki. Muistoksi jää ainakin tämä biisi:     

Luonnoskirjani sivulle nro. 33 oli unohtunut äidin sanelema muistiinpano nimeltä Nokkoslätyt . Onneksi myös kaapin kaukaisempaan kulmaan, sinne minne en ylety ilman jakkaraa, oli unohtunut se tarpeellisin raaka-aine; purkillinen kuivattuja nokkosia . Hieman ylpeä olen itsestäni, että jaksoin alkukesästä rämpiä keskelle nokkospuskaa ja keräillä talteen tämän villin, vihreän ja kädet polttavan  superfoodin .  Vanha valurautapannu ei nyt ihan kympillä ystävystynyt keraamisen lieden kanssa. Ongelmana kenties sukupolven tai kahden välinen kuilu. Keskimmäinen lätty lähes  paloi ja ulommaiset kypsyivät hitaasti, reuna kerrallaan. Hyviä niistä silti tuli.  Kesäisiä,  jos ihan tarkkoja ollaan.  

Espanjalaisesta muodista ja muotoilusta puhuttaessa yksi suurimmista idoleistani alalla on herra nimeltä Josep Font . Aikaisemmin hän teki omalla nimellään kulkevaa mallistoa, mutta siirtyi vuonna 2012 espanjalaisen muotitalo DELPOZO:n taiteelliseksi johtajaksi.  Fontin tyyli on hyvin tyttömäinen, romanttinen, vähän kuin satukirjasta ja kaikessa paistaa läpi tietynlainen herkkyys , että työ on tehty suurella tunteella , jota suuresti arvostan. Con mucho amor.  Viimeisimmät omalla nimellä kulkevat mallistot on esitelty pari vuotta sitten. Jos haluat vilkaista kuvia, klikkaa  tästä . Fontin siirryttyä DELPOZO:lle, vaatteen muotoihin on tullut arkkitektuurisia piirteitä; suuria kaaria ja voluumia . Silti niistä paistaa läpi myös viktoriaaniset vaikutteet; on pitkiä hameita, kapeaa vyötäröä, leveitä hihoja, kirjailuja, samettia, organzaa... Tarina kertoo, että Josep Font aloitti ensimmäisenä arkkitehdin opinnot, mutta vähitellen muoti vei mukanaan. Ja kyllä se näistä näkyy läpi.  

"Tusina tulppaaneja tekee tuoreeks, terveeks, timmiks ja taltuttaa taudit sekä tylsyyden."  Itse keksin, keskellä kaksintaistelua, minä ja flunssa. Flunssa johtaa 2-1.   

Sunnuntaina on taas se perinteinen R avintolapäivä. Tällä hetkellä Tampereella on listattuna noin viitisen kymmentä ruokapaikkaa, pop up-ravintolaa ja kahvilaa. Tarjolla niin suolaista kuin makeaa, sekä nälkäisille että elämyshakuisille. Mitenkään ihan kaikkiin ei ehdi, mutta  varteenotettavia  vaihtoehtoja voisivat olla:  Eläinten ystävien kahvila Vegaanisia herkkuja (niin suolaista kuin makeaa) ja sen rinnalla joogan kokeilutunteja . Maksu herkuista ja tunneista omantunnon mukaan ja tuotto lahjoitetaan Animalia Tampereen sekä Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen toimintaan. Linkki ravintolan sivuille  tästä . Makumatka Kameruniin - A Taste of Cameroon Cameroon ruokineen kuulostaa niiiiin eksoottiselta, että apua!! : Uppopaistettua ruokabanaania, avokadosalaattia, makalamunkkipalleroita, jazzpapumuhennosta tapasannoksina tarjoiltuna. Palanpainikkeena inkivääriananasmehua . Ja halutessa vielä niskahartiahierontaa ! Tarkemmin tästä . Kulma baari Tämä on listalla

Useat naistenlehdet ovat viime viikkoina väittäneet, että ensi keväänä ja kesänä pitäisi olla niin tyyliin Jane Birkin , jos aikoo olla edes vähän cool ja tyylikkäästi ajan hermolla. Lehdet ovat hehkuttanet tätä niin suurin tekstein ja kuvin, että viesti alkaa ainakin itselleni mennä perille ja haaveilen tosissani leveälahkeisista farkuista. Muistin virkistämiseksi kaivoin eilen netin syövereistä Jane Birkinin , ranskalaistuneen englantilaisen näyttelijä-laulajan, 60-70-luvun tyyli-ikonin , joka vuonna 1969 teki niin eroottisen hitin Serge Gainsbourgin kanssa, että se kiellettiin melkein joka maassa. Muuten naisen ura jää aika tuntemattomaksi, mutta tyyli-ikonina olen nähnyt hänet aikaisemminkin. Muotihan toistaa itseään; ei ole ensimmäinen kerta, kun 70-luku on taas täällä.     Jane Birkin -inspiroituneena kaivoin esille myös virkkuukoukun ja langan. Leveälahkeisten housujen lisäksi tilaan kesäksi myös jotakin virkattua, punotun korin ja kainaloon

Viime viikkojen sunnuntai-iltojen ykkösviihdyttäjäkseni on noussut Radio Helsinki . Klo 18.00, taajuudelta 98,5 alkaa Iskelmäiltama, joka sitten kahdeksan maissa muuttuu jazz-blues-soul-funk-jatkoiksi.  En oikeastaan edes pidä iskelmästä, mutta Radio Helsingin Iskelmäiltaman biisit ovat ikivanhoja, epäkaupallisia newöhöörd-versioita ja usein myös tosi häröjä ja jostain syystä sulautuvat sunnuntai-iltaani, jolloin itsestänikin on olemassa enää viikosta väsynyt, todellakin epäkaupallinen,  hieman härö versio. Tunnelma on kepeä, leppoisa, seesteinen ja suupielet kääntyvät ylöspäin, kun kuuntelee vuosikymmeniä sitten kirjoitettuja tarinoita elämästä ja rakkaudesta. Mistäpä muustakaan . Biisi on aina ainutlaatuinen, koska sitä ei löydy You-tubesta ja vielä toistaiseksi en ole alkanut keräämään vanhoja vinyylejä. Kun kymmenen vuotta sitten palasin Suomeen, kaikki, siis kirjaimellisesti ainakin 99% tuntemistani ihmisistä olettivat minun asettuvan Helsinkiin . Jostain syystä sitä

Sivistin itseäni käymällä pitkastä aikaa leffassa. Edellisestä kerrasta olikin hurahtanut jo lähes vuosi, joten oli vaihteeksi rentouttavaa upottautua punaiselle sohvalle ja paeta pariksi tunniksi toiseen todellisuuteen. Sellaiseen, mistä en juurikaan tiedä mitään, koska en ole äiti . Leffa oli nimeltään Mommy ja kertoo leskeksi jääneestä sinkkuäidistä, joka päättää kasvattaa ADHD-diagnosoidun poikansa kotona. Poika on taipuvainen väkivaltaan, mutta siitä huolimatta heidän elämässään on myös ilon ja onnen hetkiä. Äidin rakkaus on loppumaton, kuten aina. Oman lisänsä leffaan tuo naapurin rouva, jolla on puhevika. Tarkemman diagnoosin voit lukea  tästä . Ohjaaja on itselleni täysin tuntematon nuori herra, mutta jatkossa voisin sivistää itseäni lisää katsomalla myös nuo aikaisemmat leffat. Tarpeeksi vakuuttava, koskettava ja "Uutta aaltoa" - edustava oli tämä Mommy . Leffa pyörii ArtHouse Cinema  Niagarassa .