Torson takana

Kävin katsomassa Janne Laineen Silence  -näyttelyn  Tampereen taidemuseossa . Siksi, että en ollut vielä koskaan käynyt siellä ja siksi, että mulla ei ollut aavistustakaan, kuka on tämä paikallinen taiteilija. Ja ennenkaikkea siksi, että taide on joskus hyvinkin inspiroivaa. Näyttelyn pääteemoja ovat maisema ja ihmisyys. Pidin enemmän maisemista vaikka jotkut  ihmisistäkin  puhuttelivat . Maisemat olivat sumuisia, valoja ja varjoja, eri puolilta maailmaa. Välillä ne olivat enemmän mielentiloja kuin itse maisemia. Ihan mielenkiintoinen, vaikka ei tajuntaa räjäyttävä .   Koomista taiteessa tai ylipäätään kaikessa luovuudessa on se, että kun saan hyvän idean ja mietin, miten tehdä se ja ennen kuin ehdin viedä homman loppuun, löydän sen jo toisen toteuttamana, toisen tulkitsema.  Ihan kuin joku olisi stalkannut ajatukseni, selannut luonnoskirjaani ja varastanut ainutla

Vegaanihaasteen ykköspuolia on ollut se, että saan joka päivä postia vegaaniliitolta. Erityisesti kaikki reseptit ovat olleet positiivinen yllätys. Aivan ihana hipe olivat  nämä whoopie-pie :t. Suuria ja suussasulavia. Maistiaisryhmän kasvoille levisi onnellinen hymy ja kuin yhdestä suusta kuului Mmmmmmmm..., mikä on aina paras  kiitos  leipurille.  Olin itse vahvasti siinä uskossa, että leivonta ei onnistu ilman oikeaa voita ja kananmunia, mutta toisin kävi. (Alkuperäinen ohje on Kamomillan konditoria -blogista.)     Whoopie pie (10 kpl) 150 g vegaanista margariinia (esim. tummansininen Keiju) 2,5 dl sokeria 1 dl maustamatonta soijajogurttia 1,5 dl riisi-, kaura- tai soijamaitoa 4 dl vehnäjauhoja 1,5 dl kaakaojauhetta 1,5 tl ruokasoodaa 0,5 tl suolaa 0,25 tl vaniljajauhetta 2 rkl perunajauhoja Täyte  75 g vegaanista margariinia 3 dl tomusokeria hyppysellinen vaniljajauhetta (viisi tippaa  Niia's Cupcaken  karamelliuutetta) Ota margarii

Vuoden alku on haasteellista aikaa, ainakin jos someen on uskomista. Jos ei löydä sopivaa haastetta, niin voi tehdä niitä jokavuotisia lupauksia. Itse tartuin kuukauden mittaiseen vegaanihaasteeseen ja nyt puolessa välissä tunnelmat ovat hieman ristiriitaiset. Olen löytänyt hyllyllisen uusia maitoja (joista vielä puolet on kokeilematta) ja sivukaupalla uusia reseptejä (niistäkin reippaasti yli puolet kokeilematta). Lisäksi ymmärsin, miten addiktioitunut  olen Karl Fazeriin.  Suorastaan läheisriippuvainen . Mietin häntä ja eritoten hänen aikaansaannoksiaan lähes päivittäin. Pahinta on silloin, kun seurassani on joku toinen yhtä riippuvainen Karlin herkuista. Sellainen, joka varmuuden vuoksi kantaa muutamaa "sinistä" mukanaan ja kiusauksen iskiessä haluaa jakaa sen kanssani. Sanopa siinä sitten ei.  Olen ihastunut myös uudelleen ruotsalaiseen itsevarmuuteen: " Swedes are better than Finns at ice hockey unless this package is being sold in Finland and then it should b

Tein marraskuussa likööriä . Jouluna tuo elämäni ensimmäinen erä virallisesti maisteltiin . Tai maistatutin sen kahvipöydässä vieraille ja itse kirjasin kommentit ja seurasin sivuvaikutukset. Hyvin teki kauppansa ja ne sivuvaikutuksetkin olivat suurimmaksi osaksi pelkästään positiivisiä.  Huh!  Voin siis alkaa suunnitella seuraavaa erää. Mitään suurta määrää käyttämästäni reseptistä ei tullut. Kesken se ei loppunut, koska sitä maistellaankin vain pieni pikarillinen kerrallaan. Teen silti ensi jouluna todennäköisesti tuplaten, koska Willa Laina Mariassa on melko tyypillistä, että vierailijoiden määrä nousee kymmeniin.  Ja sesongin aikaan jopa satoihin!  Likööri oli makeaa , tyypilliseen tapaansa. Ja hyvin jouluista; anis, kaneli, neilikka ja pippuri nousivat esille. Hyvää vai huonoa? En tiedä, koska ei ole toista, johon verrata. Parempaa  kuin kaupan, mutta vielä tätä pitää hioa ja hienosäätää . Likööri pääsi paremmin oikeuksiinsa, koska löysin kaappien kätköistä vanhan

Olen palannut arkeen ja sivistykseen. Tosin jälkimmäisestä ei aina voi olla täysin varma, vaikka ajanlaskumme näyttää vuotta 2015. Yritän kantaa korteni kekoon ja toimia sivistyneesti koko tulevan vuoden. Minulla ja eräällä ystävälläni on tapana tehdä uuden vuoden aattona aarrekartat tulevalle vuodelle. Tämäkään vuosi ei ollut poikkeus paitsi siinä, että liimasin kuvat vasta aamulla. En muista milloin tästä tuli meille yhteinen traditio , mutta omiin ensimmäisiin aarrekarttoihin olen inspiraation saanut Julia Cameronin kirjasta Tie luovuuteen . Aarrekartta on varsin yksinkertainen juttu. Tarvitset: kasan lehtiä sakset liimaa paperia avoimen mielen     Leikkaa lehdestä kuvia, jotka vetävät sinua puoleesi.  Summamutikassa , sen suuremmin ajattelematta, liikaa miettimättä. Liimaa ne sitten paperille. Taas fiilispohjalta. Ta-daa! Siinä se on. Kartan luku ja tulkinta on omissa käsissäsi. Ensi vuodeksi oma karttani enteilee ainakin  taivaanrannan maalaamista , lempe