Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2014.

Joulurauhaa

Kuva
Tulin eilen Willa Laina Mariaan. Yksi vuoden parhaimpia Deja-vu-hetkiä ; tänne olen tullut monta kertaa aina jouluna. Tuskimpa tämäkään on viimeinen kerta. Täällä on maassa lunta, sisällä lämmintä, syv ä hiljaisuus, tuoksuu puuro ja piparit. Christmas mood siirtyy On -asentoon ihan itsestään. J ulistin hetki sitten itselleni joulurauhan . Toivotan sitä myös kaikille blogin lukijoille. Kuten myös Onnellista Uutta Vuotta 2015. Kiva, että olette käyneet täällä. Vielä kivempaa, jos olette viihtyneet. Jatkoa seuraa. Todennäköisesti kuitenkin vasta ensi vuoden puolella, kun taas palaan arjen ja sivistyksen pariin. Con este post quiero desear Feliz Navidad y Prospero Año Nuevo 2015! Merry Christmas and Happy New Year 2015 for all the readers of the blog!

Enkelikello

Kuva
Oma visiittini viikonlopun joulumyyjäisiin oli lyhyt, mutta ytimekäs. Työt kutsuivat tekijäänsä ja siksi pidin kiirettä. Oli monta mielenkiintoista pöytää, joihin olisin halunnut syventyä syvällisemmin; olisin kääntänyt, vääntänyt, tutkinut saumoja, materiaaleja ja löytänyt pätevän syyn, miksi ne lähtevät mukaani. Jos lähtevät. Tein heräteostoksen. Enkelikellon.  Änglaspel . Uudelleen henkiin herätetty 80-luvun metallinen kynttiläteline, jossa roikkui enkeleitä. Siihen mahtui neljä pitkää ja kapeaa kynttilää, joiden liekit saivat enkelit pyörimään,  hiljalleen.  Ei saanut mennä liian lähelle, etteivät  letit  syty palamaan. Eikä saa koskea! Katsella sai ja se oli pyöriessään  tosi hieno .  Miten ne enkelit osasivat liikkua? Uudessa versiossa enkeleiden tilalla on lumihiutaleita, mutta teline vain yhdelle tuikulle. Mutta edelleen se pyörii,  hiljalleen . Käärin sen pakettiin ja vien  isoäidille , jolla oli se alkuperäinenkin. Joka aina teki mulle  letit .   Enkelik

Rakas Joulupukki

tänä vuonna toivoisin lahjaksi: -  Lämpimät Uhana Design :n legginsit. Aivan välttämättömät melkein koko vuoden fillaroivalle mekkotytölle.  -  Coston  hatun, sellaisen kun kaikilla muillakin on. Itse tajusin vasta pari viikkoa sitten , että se pukee mua. -  Uudet tennarit. Minna Parikat . Ne missä on ne korvat. Aivan megakivat pyöräillessä. - Ja uudet tyynynpäälliset sohvalle. Saanalta ja Ollilta . Olen ollut  tosi  kiltti. Lupaan olla sitä jatkossakin. Jenni Tiedän, että tämä menee mainostamisen puolelle, mutta ensi viikonloppuna Pakkahuoneella pidetään perinteinen jouluinen Designtori, joista saa noita munkin toivomia lahjoja ja paljon muuta suomalaista muotoilua. Tapahtuman järjestää Design on Tampere . Suosittelen lämpimästi!

Muistiinpanoja 6.12.2014

Kuva
Seurasin itsenäisyyspäivän vastaanottoa vain toisella silmällä, joten mitään mittavaa analyysiä en pysty puvuista tekemään. Jos nyt kolme päivää myöhemmin osaan mielessäni yhdistää puvun, sen kantajan ja suunnittelijan, niin näistä pyhistä kolminaisuuksista jäivät parhaiten mieleen Teemu Muurimäki, Outi Les Pyy ja Stella McCartney. Mainitsen tietenkin ensin suunnittelijan, koska hän tekee suurimman työn ja linnan juhlat ovat usein se näytön paikka. Näiden kantajina toimivat Jaana Pelkonen, Satu Taiveaho ja Elina Kiikko. Kyseiset ladyt on useina vuosina rankattu illan kuningattariksi tai ainakin juhlien "Top 10 -listoille". Eikä suotta!  Kauniita olivat nytkin, vaikka suuri WOoooW!-elämys jäi kokematta.  Näissä kolmessa kokonaisuudessa on yksi yhtenäinen piirre, joka osoittautuu eri tavalla, mutta jota suuresti arvostan: kierrätys.  Teemu Muurimäki on alunperin suunnitellut puvun Suomen Eurovision laulukilpailuihin 2007, mutta hyvän designin ja  ajattomuutensa ansiosta on

Valon hetkiä

Kuva
Kulunut viikko on ollut syksyni synkimpiä. Muutaman haikean uutisen lisäksi päivittäiset pimeän yliannostukset painavat kehossa ja valottomuus tekee hieman hulluksi. Jopa minut, vaikka rakastan hämärää ja vaikka vanhemmiten olen alkanut ihastella myös marraskuun harmaita sävyjä. Mutta rajansa kaikella . Onneksi ollaan loppusuoralla! Mutta löytyi hetki valoakin . Oman olohuoneeni ikkunasta...   Jonkun toisen olohuoneista... Täysikuusta kaupungin yllä... Ja Itsenäisyyspäivän ilotulituksesta. Maailman kaikkeuden turhinta mutta myös tarpeellisinta hömppää! Viikko sitten Suomesta tuli askeleen tasa-arvoisempi uuden avioliittolain myötä. Toinen mielenkiintoinen ja piristävä uutinen oli  tämä . Yhä useammat suomalaiset tekstiilivalmistajat siirtävät tuotantonsa Eurooppaan.  Lähemmäksi . Jo oli aikakin. Olen jo vuosia pyrkinyt välttämään  Made in China- tai Muu Kauko-idän maa-  etiketillä varustettuja vaatteita. Omatunto kun on ollut  niin  ni