Torson takana

Täällä blogien ihmeellisessä maailmassa, juuri tämän syksyn aikana joka toinen seuraamani bloggari näytti muuttavan syksyn satonsa likööriksi. Lämpenin näihin likööriohje-postauksiin hitaasti, mutta näköjään sitäkin varmemmin, koska nyt vähän harmittaa, että kaikki poimimani viinimarjat ja mustikat päätyivät pakastimeen ennen kuin sisäinen liköörinkeittäjäni astui esiin.  Mietin asiaa vielä uudestaan poimittuani puolukoita, mutta jostain syystä puolukkalikööri jo sanana särähti korvaani karvaalta, vanhanaikaiselta, tyylittömältä ja kornilta. Jotenkin niin epätrendikkäältä. Ensi vuonna olen kenties päässyt jo tämän ennakkoluuloni yli ja minulla on oma puolukkalikööritila Willa Laina Mariassa sekä pieni likööripuoti. Järjestän myös erilaisia liköörinmaistajaisia ja siihen liittyvää oheistoimintaa kuten liköörikonvehtien valmistuskursseja ja likööripullonpuhallus- ja koristelutekniikkakursseja. Laina Marian kunniaksi valmistaisin lakkalikööriä:                          Licor de Mo

Tunnen piston sydämessäni, sillä Kummipoikani ei ole vieläkään saanut elämystään , vaikka synttäreistä on jo aikaa. Uskon kuitenkin, että hyvää kannattaa odottaa. Oikeanlainen tapahtuma  oikeaan aikaan löytyy kyllä. Sen sijaan K ummitytön  kanssa elämysten etsintä on huomattavasti helpompaa.  Emme olleet edes suunnitelleet lähtevämme hakemaan mitään ihmeellistä, tavallinen lauantai oli vaan oikein mukava. Turismia kotikulmilla. Päivä alkoi brunssilla  Klubilla , jonka ainoa miinus oli lämpimien ruokien kasvisvaihtoehto. Sitä vaihtoehtoa kun ei ollut. Koska kaikkea muuta oli riittävästi, unohdin huomaamattani koko jutun.                                                                                                                                    Kiersimme  yhden  jos  toisenkin  kirppiksen sekä  Second hand storen . Emme jättäneet väliin myöskään  Omb:tä  emmekä  Supermukavaa . Kahden viimeksi mainitun jälkeen halusin palata vuosia taaksepäin

Innostuin ostamaan chian siemeniä. Ne kun nyt ovat sitä kuuminta hottia. Ovat kai olleet jo hetken aikaa, mutta en ole kovin innokas juoksemaan pää kolmantena jalkana trendien perässä. Trendikäs kun on harvoin tyylikäs. Mutta tunnustan, että joitakin trendejä joskus hieman sivusilmäilen. Ensimmäinen maistelu oli juuri sellainen kuin trendit yleensä, täysin mauton ja ei ainakaan mun juttu! Maidossa turvotetut siemenet muistuttivat lähinnä sammakonkutua tai isorakeista, geelimäistä kuorintavoidetta ja maistuivat...  Ei miltään.  Ei yhtään miltään! Geeliä tosin voi käyttää vaikka rahkan, puuron tai smoothien sekaan. Tähän asti paras, yksinkertaisin ja helpoin resepti löytyi  Chococili-blogista .  (Seuraamieni ruokablogien listaykkönen tällä hetkellä!)  Siemenet liotetaan kookosmaidossa ja lisätään vähän ananasta. Maistuu ihan kesälle tai Karibialle. Iholle voi nousta kaukokaipuu.                                                                 Jos nou

Jos kesäiltaisin  Näsijärvi on akvarellia, samettia ja elämä muutenkin taivaanrannanmaalaamista, syksyllä samasta paikasta saa kaiken irti parhaiten niin yksinkertaisella asialla kuin juoksulenkki. Nyt syksyn mittaan olen alkanut iltaisin tehdä paluuta rannalle unohtaakseni kaiken mahdollisen maailman turhuuden ja stressin. Ja taatakseni itselleni kunnon yöunet. Kun pääsee vauhtiin, on vain minä, askeleet ja totaalinen flow. Voisin juosta Tulimaahan asti.                                                             Opettelin juoksemaan asuessani Hampurissa. Elbe -joen ranta oli ideaalinen aloituspaikka tälle harrastukselle ja alkuvaiheessa elämä siellä sen verran vierasta, että oli oikea hetki aloittaa myös uusi aktiviteetti. Ja koska Elbe -joen rannalla juokseminen näytti olevan monen muunkin intohimo, päätin itsekin kokeilla. Saksalaismiehet juoksivat pitkin harppauksin, pitkiä kun ovat ja aina, aina hymyillen :) :) :) :) Satoi tai paistoi, saksalainen juoksee ja h

Löysin Instagramista ihanan inspiroivan, virkkaukselle omistautuneen puolalaisen taiteilijan. En tiedä, miten tunnettu tapaus on kyseessä, mutta en ole itse törmännyt häneen aikaisemmin. Olek NYC- merkin takaa toimiva Agata Oleksiak pystyy näköjään virkkaamaan kirjaimellisesti mitä vaan. Sivuilta löytyy ihan käsittämättömiä juttuja, kuten ostoskärryjä, viinirypäleitä, puunrunkoja. Jos menee liian utopistiseksi, niin vilkaise video   tästä . Tälläisissä tapauksissa en voi ihailematta toisen intohimoa ja hulluutta luoda kokonainen (virkattu) maailma. Itselleni ainakin tällä hetkellä erittäin tarpeellinen esimerkki, kun yritän kuunnella sydämen ja intohimon ääntä. Haluan itsekin luoda kokonaisen maailman.  Kaunein näistä on mielestäni kultainen merenneidon luuranko . Jostain syystä lämpenin muutenkin näille pääkalloille. Olen jo vuosikausia halunnut kotiini jonkinlaiset koristepääkallot, jotka saisi nostaa esille kuolleiden päivänä,  el dia de los muertos,  eli siis tänään ja huo