Positiivisen ajattelun käsittämätön voima

Löysin lähes täydellisen työpaikkailmoituksen. Sellaisen, missä voin tehdä juuri niitä asioita, joita osaan ja joihin myös koulutukseni riittää. Ansioluetteloni komppasi tätä kaikkea harrastuksiin asti; rivi riviltä työssä vaadittavia taitoja, vuosien kokemus vastaavanlaisista töistä. Äärimmäisen tärkeänä näin myös sen, että tässä työssä pääsisin toimimaan intohimoni pohjalta; voisin tehdä asioita, joita kohtaan tunnen aidosti suurta paloa. Tämä työ olisi minulle, ei epäilystäkään.


Täytin rekrytointifirman kaavakkeet ja hakemuksen. Liitin cv:n. Tarkistin kaikki. Lähetin. Viikon kuluttua hakemuksen lähettämisestä en ollut saanut mitään yhteydenottoa, joten soitin itse rekrytointivirkailijalle. Yllättyneestä äänensävystä päättelin, että hakemukseni on saattanut mennä häneltä ohi. Kerroin miksi soitin, itsestäni, työkokemuksestani, projekteistani, blogeistani, harrastuksistani. Virkailija innostui ja sovimme skype-haastattelun seuraavalle perjantaille.

Saapui perjantai ja olin hyvissä ajoin valmiina haastattelua varten. 08.30 alkaen 45 minuutin ajan kerroin itsestäni, mitä olen tehnyt aikaisemmin, miksi olen oikea tähän työhön, mitä arvostan työssäni, ja kaiken sen mitä työhaastattelussa yleensä käydään läpi. Kaikki meni hyvin, lähes täydellisesti. 09.15 olin antanut itsestäni kaiken, minkä uskon olevani parasta minua. Lopuksi virkailija pyysi vielä toimittamaan viikonlopun aikana tiedoston ottamistani valokuvista. Eritoten tuotekuvat olisivat etusijalla. Kokosin ne kasaan ja lähetin.


Haastattelun jälkeen lähdin töihin. Koska kaikki oli tähän asti mennyt niin putkeen ja hyvällä flow:lla, kelasin mielessäni sopivaa sanamuotoa, miten irtisanoisin itseni nykyisestä työpaikastani. Olenhan koeajalla, joten mitään ongelmia ei pitäisi syntyä. Vähän tietenkin puistatti ajatus siitä, että olen ollut nykyisessä työssäni vasta vähän aikaa ja näin pian ilmoittaisin lähteväni. Mutta välillä käy näin ja eritoten juuri esimiehet tietävät sen. En kuitenkaan puhuisi asiasta vielä mitään, ennen kuin näkisin mustaa valkoisella.



En muista koskaan aikaisemmin olleeni mistään työstä näin varma. Vaikka hakijoita oli ollut yli 70 ja haastatteluun pääsi 9, tunsin päihittäväni heidät kaikki. Vaikka virkailijan mukaan hakijoiden taso on ollut hyvin tasavahva, tiesin silti olevani heistä paras mahdollinen. Vaikka virkailijan mukaan myös lopullinen päätös saattaisi syntyä mutu-tuntumalla olisin minä se, jonka kohdalla hänen intuitionsa sanoisi: ”Hän se on!"

Olen muutenkin matkannut koko alkuvuoden myötätuulessa; Matkalla minuksi -projektissa sain toteuttaa itseäni, olen tavannut mahtavia tyyppejä ja kehityin eritoten harrastuksissani valtavasti. Planeetat ovat olleet kohdallaan. Miksei siis nytkin?


Positiivinen fiilis lisäsi itse itseään ja tarttui muihinkin elämän osa-alueisiin. Tulevaisuus näytti valoisalta. Työstä saisin sen verran enemmän palkkaa, että nousisin ns. keskiluokkaiseksi. En tykkää luokitella ihmisiä ja tiedän, että raha ei tee onnelliseksi. Arvostan huomattavasti enemmän sydämen sivistystä ja henkistä vaurautta, mutta ajatus siitä, että saisin maksettua opintolainat pois ja voisin ainakin kerran vuodessa matkustaa ja että saisin ostettua muutamia lisävarusteita kameraan ja pitkään ihailemani Finlaysonin uudet pussilakanat, sai hymyn huulille ja perhosia mahan pohjaan.


Alkuviikosta aloin odottaa soittoa, ilmoitusta siitä, että olen tullut valituksi, että milloin kirjoittaisimme sopimuksen jne. Ei kuulunut. Sain sähköpostia:


Olen eilisen ja tämän päivän arvioinut hakijoita ja valtavan laajan hakijakunnan joukosta valinnut jatkoon menijät. Valitettavasti tällä kertaa emme pääse kanssasi jatkamaan, mutta palataan tulevaisuudessa uudestaan asiaan uusien mahdollisten hakujen osalta!

Kiitos Jenni osallistumisestasi sekä oikein lämmintä ja aurinkoista alkavaa kesää.”



Niin, ja tämä ei ollut elämäni ensimmäinen työhaastattelu. 


Kuvat Tampereen työväenopiston jatkokurssi kevät 2016.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Linssi-punajuurilaatikko (vegaaninen)

Muistoja Mansen blogikirppikseltä

Kaikki häipyy, on vain nyt - Summa summarum 2016