Black is black

Eikö tullutkin kauniita! Kauneus on toki katsojan silmissä, mutta itselleni musta on kyllä se juttu. Nostettuani nämä pesukoneesta, pääsi inspiraatio valloilleen täydellä voimalla. Ei tule näköjään kesää ilman mustaa pitsiä. Eikä ilman virkattua kolttua, edellinen kun lähti kiertoon viime kesänä.







Löysin pitsinauhat Willa Laina Marian lipastojen kätköistä ja liinat lapsuuden kodistani. Joku on nähnyt vaivaa niiden tekemiseen ja sitten ne kuitenkin ovat jääneet käyttämättä. Otin riskin ja heitin ne pesukoneeseen mustan väriaineen kanssa. Luotin näppituntumaan, että ne ovat puuvillaa ja värjäys onnistuu. Mukaan heitin myös kaapin nurkkaan käyttämättä jääneen huivin, ajatuksena uusiokäyttää sekin jollakin tavalla.










Tälläiset pitsit ovat mielestäni hankalia kustomoida. Tosin se johtuu pitkälti myös siitä, että olen joissakin asioissa äärimmäisen perfektionisti. Ei olisi pahitteeksi, jos vähän joustaisin, katsoisin läpi sormien ja silmukoiden. Virkatut pitsiliinat näyttävät aina virkatuilta pitsiliinoilta, olivatpa ne sitten missä vaan. Ja kun ne uusiokäyttää mekkoon, edelleen ne näyttävät... virkatuilta pitsiliinoilta.

Itse tehdessäni vanhasta uutta pyrin kadottamaan materiaalin alkuperän; tässä tapauksessa haluan tehdä pitsimekon, josta kukaan ei arvaa, että käytin siinä vanhoja pitsiliinoja.

Mutta mitä sitten? Onko sen sittenkään niin väliä? Mitä se oikeastaan haittaa, että pitsiliinat paljastuvat, jos se muuten on hieno?  




Eihän näissä alkuperäisenäkään mitään vikaa ollut, mutta luonnonvalkoinen sävy ei oikein sovi minulle. Näistä tehty mekko näyttäisi helposti myös hääpuvulta. Ja eiväthän ne tässä sävyssä juuri inspiroineet.
  



Ennen syksyä kerron, mitä sain aikaiseksi.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Muistoja Mansen blogikirppikseltä

Linssi-punajuurilaatikko (vegaaninen)

Kaikki häipyy, on vain nyt - Summa summarum 2016