Ana ja Rafael

Pari viikkoa sitten esittelemäni projekti on nyt käynnistynyt. Kiitokset mainoksen jakaneille! Olimme yllättyneitä hakemusten määrästä, sillä mitenkään maailmanlaajuisesti emme sitä ehtineet jakaa. Projektiamme voi seurata eri somekanavien kautta. Jaan täällä linkkejä myöhemmin. Torson takana -blogini päivittyy tämän kevään ajan hitaasti. Toivottavasti silti pysytte mukana. 

Olen kaikissa alkuvuoden postauksissa maininnut aikataulun ja kalenterin, nuo viimeaikaiset elämäni hallitsijat. Toivon itsekin tämän olevan viimeinen teksti, missä ne ovat pääosassa. Kovin vain tiukasti pitävät minua otteessaan, koska tuntuu, että jokainen muisto ja mielenmaisema linkittävät minut johonkin almanakkaan. Kuten tämäkin kuva pienestä pojasta, joka osui eteeni etsiessäni jotain ihan muuta.


Hän on 5-vuotias Rafael, espanjalaisen elämäni ensimmäinen kiinnekohtani. Olin jonkin aikaa hänen au-pairinsa vuosia sitten. Muistin syöverit ovat kieltämättä kummallisia, koska vietin perheessä vain parisen kuukautta, en koskaan enää tavannut heitä sen jälkeen ja niin lyhyt aika tässä vaiheessa elämää tuntuu lähinnä pisaralta valtameressä. 

Perheen isäksi kuvittelemani mies haki minut lentokentältä. Hän ei puhunut yhtään englantia ja muutaman päivän päästä sain tietää hänen olevan perheen autonkuljettaja. "Kotiin" päästyämme ovella minua odotti perheen taloudenhoitaja Ana, Costa Ricasta kotoisin oleva mulattinainen. Hänenlaisiaan olin aikaisemmin tavannut ainostaan saippuasarjoissa. Ana esitteli minulle koko talon; neljä kerrosta, lähes kaikissa marmorilattia, paitsi makuuhuoneissa kokolattiamatto. Alimmassa kerroksessa Analla ja minulla oli omat huoneet. Lisäksi löytyi kuntosali, viinikellari (nykyisen oman olohuoneeni kokoinen) ja turkkilainen sauna. (En koskaan myöhemmin Espanjan vuosieni aikana tutustunut espanjalaiseen, jolla olisi kodissaan oma sauna. Sen sijaan tapasin monia, jotka eivät voineet ymmärtää, että meillä Suomessa on jokaisessa kodissa oma sauna.)
Katutasossa oli keittiö, jossa yhden jääkaapin alaosa oli pelkkiä hedelmiä. Samassa kerroksessa oli myös jättiläismäinen olohuone, ruokailuhuone, takapihalla iso uima-allas. Toisessa kerroksessa olivat perheen lapsien ja vanhempien makuuhuoneet ja ainakin yksi olohuone. Kaikkien makuuhuoneiden yhteydessä oli aina oma kylppäri, mikä silloin herätti kummastusta. Kolmatta kerrosta en edes muista ja neljäs, ullakkohuone, oli perheen isän työhuone. Sen seinällä oli kuvia hänestä todennäköisesti tärkeiden ihmisten kanssa. Ainoa jonka näistä tärkeistä tunnistin oli siihen aikaan virassa ollut Paavi. Sain tietää, että perheellä on kesäasunto Marbellassa ja sen rannassa jahti. Älkää kysykö minkä kokoinen. Hemmetin iso.  
Henkilökuntaa ilmestyi päivien mittaan lisää, muutama siivoja ja puutarhanhoitaja ainakin.
Pieni Rafael kävi ranskalaista koulua, harrasti musiikkia, tennistä ja uintia. Minä olin au-pair, joka vei häntä näihin kohteisiin ja leikki hänen kanssaan vapaa-aikana, puhuen hänelle samalla englantia, jotta pojasta kasvaisi kolmikielinen pienestä pitäen. Vaativa äiti oli buukannut poikansa kalenterin äärimmäisen täyteen.


Oma täpötäysi almanakkani osuu yhteen Anan 20 vuoden takaisen kalenterin kanssa; vapaata sunnuntaisin ja torstai-iltapäivisin klo. 16.30 alkaen. Pääsen tosin itse paljon helpommalla kuin hän; puolet ajastani käytän omiin projekteihini ja harrastuksiini. Sitä paitsi olen valinnut tämän kaiken ihan itse.  

Tiskivuorta ja olohuoneen villakoirakenneliä tuijottaessani haaveilen hetken Anasta omassa kodissani; vastakatettu pöytä, pestyt ja viikatut pyykit, tavarat järjestyksessä, laskut hoidettu. Oman elämän välillä kaaokseksi kasaantuneet pikkujutut jonkun toisen harteilla...


Joopa joo. 
Kyllä tämä tästä. Ilman Anaakin.        
  

P.S. Googlasin Rafaelin. Hän on menestynyt elämässään, ainakin kuva / videomateriaalin perusteella. Ehkä vaativan äidin ja täyteen buukatun kalenterin vuoksi. Ehkä hän vain sai kaiken helposti. Never know...                   

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Linssi-punajuurilaatikko (vegaaninen)

Muistoja Mansen blogikirppikseltä

Kaikki häipyy, on vain nyt - Summa summarum 2016