Sisäinen almanakka

Tuntuu, että olisin ollut lomalla, vaikka en olekaan. Työtön ja lomalla eivät mahdu samaan lauseeseen eikä samaan ihmiseen. Pitäisi kai sanoa, että olen onnistunut työntämään työnhakustressini ja kaikki siihen liittyvät taloudelliset ongelmat ja alemmuuskompleksit joulun ajaksi kaapin pimeinpään nurkkaan. Tai no... Paremminkin olin. Sisäinen almanakka ja ahdistuksenpoikanen ovat yhdessä alkaneet muistutella, että arki lähestyy. "Voisit käydä Mol.fi -sivustolla. Mites se LinkedIn -profiilin laita on? Entäs ne avoimet hakemukset? Teitkö yhtään lomasi aikana?" Viimeksi nämä riiviöt keksivät aloittaa tämän ristikuulustelun klo. 01.25. "En tehnyt! Menkää muualle siitä!" huusin ja vedin peittoa korville, mutta piikittely jatkui; "Susta ei kato tolla menolla oo kohta mihinkään! Taitosi ruostuvat. Ei oo koskaan rahaa tehdä mitään, kuten matkustella tai käydä ulkona syömässä. Mites ne opintolainat? Kummipojan rippilahja? Kaikki harrastukset? Ne maksaa, kuule."
Sitkeät ja ilkikuriset tyypit! Kehtaavat sitten öisinkin herätellä Prinsessaa ja Ruususen unta. Välillä menevät myös henkilökohtaisuuksiin. Tällä kertaa he hiljenivät vasta klo 03.30 jälkeen.





"Lomallani" olen lukenut. Tutustuin Dorian Greyhin, johon törmäsin viimeksi Sara Hildenillä, vielä hetken avoinna olevassa Huulipunaa ja kyyneleitä -näyttelyssä. Luulin hänen olevan nainen, mutta hän onkin mies.

Dorian Greyn muotokuva on Oscar Wilden 1891 kirjoittama klassikkoteos, jossa nimensä mukaisesti kauniin Dorianin muotokuva alkaa vanheta, toisin kuin Dorian itse. Kirja oli välillä hieman rönsyilevä ja raskaslukuinen, mutta silti se asettuu vielä nykypäiväänkin. Ihmettelen, miten joku voi 1800-luvulla kirjoittaa kirjan, jota luetaan vielä 2016? Lukeeko joku blogiani vuonna 2140? Mitä jos tekstini jäävätkin elämään yhtä väkevästi kuin Oscar Wilden sitaatit? Itse tuskin blogiani enää silloin kirjoitan. Paitsi jos teen historiaa maailman vanhimpana bloggarina. Heh!  

Luin myös Anja Kaurasen (nyk. Snellman) Syysprinssin. Olen lukenut sen jo aikaisemminkin, julkaisuvuoden 1996 tietämillä. Asuin tuohon aikaan Madridissa ja ystäväni lainasi kirjan minulle. En silloin päässyt tarinaan oikein sisään ja se jäi jollakin tavalla ontoksi. Tarina sijoittuu osittain 80-luvun alkuun, aikaan, jolloin punk-ilmiö syntyi. Kaunis, surullinen, sydäntäraastava, once in a lifetime -rakkaustarina kuvaa myös ajan henkeä; kulttuuri- ja yliopistoelämää, jossa perustetaan lehtiä ja luodaan uutta kieltä, holtitonta taiteilijaelämää, pogoilevia irokeesipäitä, nahkahousuisen tytön kasvua kirjailijaksi. Lemmenpesänä on kellarikäppä Eirassa.    

Lukukokemus oli nautinnollisempi kuin ensimmäisellä kerralla. Koin jossain vaiheessa itsekin once-in-a-lifetime -rakkaustarinan ja katson historiaa ja eri aikakausien ilmiöitä, myös omiani, eri tavalla kuin 20 vuotta sitten. Hetki kahvilassa, jossain päin Madridia joskus 1996, kun palautin Syysprinssin ystävälleni, oli pölyttynyt muisto omassa sisäisessä, vanhassa almanakassani. Oli mukavaa löytää se uudelleen. Madridin ystävälleni lähetän lämpimän halauksen ja tulen pian käymään -lupauksen. 

Syysprinssi perustuu tositapahtumiin ja hän oli oikeasti vuonna 2001 itsemurhan tehnyt kirjailija Harri Sirola. Kirjasta on tekeillä elokuva. Huomaan Metsossa tarkistavani kaunokirjallisuuden ja novellien S -hyllyn. Jospa ennen ensi-iltaa sivistäisin itseäni "Syysprinssin" omalla tuotannolla. Ainakin Syysprinssin kalaretki, joka on Sirolan oma vastine Kaurasen teokselle sekä Abiturientti, kirjailijan esikoisteos, kiinnostavat.



"Lomallani" tein tapani mukaan aarrekartan, kuten olen tehnyt jo vuosikausia. Tänä vuonna olimme ystäväni kanssa ajoissa ja tapasimme jo muutama päivä ennen aattoa, että varmasti saadaan kartta valmiiksi ajatuksella ja pieteetillä. Karttani on rauhallisempi kuin vuosi sitten; luvassa on taas akrobaattisia asentoja äärimmäisyyksiin asti. Myös tähtihetkiä, sellaisia, joille voi kilistellä. Tai ehkä se on enne, että keksin niitä liikaa ja alkoholisoidun. Taustalla paistaa rauhallinen ja tasapaksu, mutta leppoisa ja lempeä arkielämä, jota kai pohjimmiltani toivon. Ja tietenkin 100 asiaa käsittävä lista, mitä tulen tekemään ja oppimaan. 




Ilmottauduin valokuvauskurssille, itseasiassa kahdelle. Jätin syksyllä ilmottautumatta, koska kuvittelin saavani töitä ja pelkäsin, että aikataulut menevät ristiin. Nyt kun olen tehnyt virallisen ilmottautumisen vanhanaikaisesti puhelimitse, saan varmasti töitä ja aikataulut menevät ristiin. Empähän sitten seiso tumput suorina. Ja peukku suomalaiselle työväenopistolle! Mikä loputon itsensä kehittämisen mahdollisuus!




Sisäisestä kalenterista huolimatta huomasin juuri, etten vieläkään omista oikeaa, paperista arkeni aikatauluttajaa vuodelle 2016. Sellaista kirjamallista, joka kulkee mukana, johon perinteisesti kirjoitetaan käsin. Puhelimesta kyllä löytyisi, mutta en ole opetellut käyttämään sitä. Se jättää jotenkin kylmäksi. Sivujen kääntämisessä on aina oma hohtonsa. Ja siinä käsinkirjoitetussa oman elämän käsikirjoituksessa.


Kuvat tammikuulta 2015. Nyt on vielä kylmempi, -28°C.


Kommentit

  1. Toivottavasti aikataulut menevät ristiin, muussa tapauksessa kivoja kursseja!
    P.s. Mä en luota "teknologiakalentereihin", vaikka muuten älypuhelinta käytänkin. Minulle paperinen kunnon kalenteri on ainoa oikea vaihtoehto.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinhän siinä kävi, että toisen kursseista joudun perumaan, koska aikataulun sotkijaa tarjottiin heti seuraavana päivänä :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Linssi-punajuurilaatikko (vegaaninen)

Muistoja Mansen blogikirppikseltä

Kaikki häipyy, on vain nyt - Summa summarum 2016