Kierros Museokeskus Vapriikissa

*Yhteistyössä Museokeskus Vapriikki

Blogikirppiksen lauantain ensimmäinen kokoontumispaikkamme oli Museokeskus Vapriikki, missä meille bloggareille tarjottiin lasilliset kuplivaa ja pääsimme Sallamaria Angerian opastuksella kiertämään Aika leikkiä -näyttelyn, Suomen Jääkiekkomuseon, Luonnontieteellisen museon, Kivimuseon sekä rakenteilla olevan Mediamuseo Rupriikin. Nämä kaikki ovat Vapriikissa pysyviä näyttelyitä.

Museokeskus Vapriikki

Museokeskus Vapriikki, Tampella

Museokeskus vapriikki, Tampella, tampere

Museokeskus Vapriikki, Tampere, tampella

Olen kiertänyt museon läpi noin kymmenen vuotta sitten, kun olin palannut Espanjasta ja juurrutin itseäni uudestaan Suomeen ja Tampereelle. Sen jälkeen olen käynyt Vapriikissa joissakin yksittäisissä näyttelyissä, mutta viimeisimmästäkin on vierähtänyt jo pitkä tovi.

Hyvin siis olin ehtinyt unohtaa, mitä Tammerkosken rannalla sijaiseva, vanha Tampellan tehdas pitää sisällään. 

Aika leikkiä -näyttely on kokoelma leikkikaluja, aina viime vuosikymmeniltä yli 100 vuotta taaksepäin. Omasta lapsuudesta muistuttivat aina ikinuori Barbie-nukke, intiaanipäähine ja sähköinen junarata, joka kiertää ympyrää. Museo on suunnattu perheille sekä lapsille, joille löytyy erillisiä leikkipisteitä ja aktiviteettejä. Myös aikuisille löytyy keinuhevonen. Itse olisin halunnut leikkiä Kaj Frankin suunnittelemilla puunukeilla. 

Museokeskus vapriikki, tampella, Tampere, aika leikkiä-näyttely

Museokeskus vapriikki, aika leikkiä-näyttely, tampere, tampella

Museokeskus vapriikki, aika leikkiä-näyttely, tampere, tampella

Museokeskus vapriikki, aika leikkiä-näyttely, tampere, tampella

Lätkästä en juuri innostu ja siksi Jääkiekkomuseon silmäilin läpi vain pintapuolisesti. Tarvitsisin ehkä yksityisopastuksen joltain tosi hottikselta jääkiekkoilijalta, jotta aihe alkaisi kiinnostaa. Espanjassa en voinut välttyä jalkapallolta ja vuosien saatossa se vei sydämeni. Siksi Santiago Bernabeu kuulostaa edelleenkin tutummalta ja kodikkaammalta kuin Hakametsä. Viime kesänä tunsin piston sydämessäni ja tipan linssissä, kun Iker Casillas otti ja lähti Real Madridista. Instagramissakin seuraan muutamia jalkapalloilijoita. 

Olen kuitenkin nykyisenä tamperelaisena varmuuden vuoksi valinnut puoleni, Ilveksen. Senkin vain siksi, että lähipiirissä muutamat vannovat sen nimeen. En ole juurikaan kärryillä, miten heillä menee. Tämän hetken jääkiekkoilijoista en yhtäkkiä osaa nimetä ensimmäistäkään, yhtä vähän siviilissä heidän rinnallaan kulkevia missejä.

Se siitä jääkiekko -asiantuntemuksestani!

Omasta lätkäsivistymättömyydestäni huolimatta Suomen Jääkiekkomuseo sisältää kattavan kokoelman suomalaisen jääkiekon historiaa; supertähtiä, pelaajia, välineitä, palkintoja, lätkään liittyvää musiikkia yms. Varmasti asiasta kiinnostuneelle näkemisen arvoinen paikka!

Museokeskus vapriikki, tampere, tampella, Suomen jääkiekkomuseo

Museokeskus vapriikki, tampere, tampella, Suomen jääkiekkomuseo

Museokeskus vapriikki, tampere, tampella, Suomen jääkiekkomuseo

Museon yllättävimmäksi ja kiehtovammaksi koin Kivimuseon. Kyseessä on Paavo Korhosen keräämä kokoelma, joka sisältää n. 7000 kohdetta. Kivet ovat peräisin 80 eri maasta ja näyttelyssä on esillä niin jalo- ja korukiviä kuin rakennus- ja koristekiviä sekä erilaisia mineraaleja. Kivien muodot, värit ja loiste kiehtoivat ja inspiroivat. Kokonainen oma kivimaailma, jota harvoin näkee. 

Museokeskus vapriikki, tampere, tampella, kivimuseo

Pääsimme bloggareiden kanssa tutustumaan myös uuteen, rakennusvaiheessa olevaan näyttelyyn. Mediamuseo Rupriikki oli vielä reilu viikko sitten täysin kesken. Virallisia avajaisia vietettiin viime perjantaina. Kuvani paikasta ovat siis keskeltä rakennustyömaata.

Museokeskus vapriikki, tampere, tampella, Mediamuseo Rupriikki

Näyttely kertoo tietoliikenteen kehityksestä, internetin ja digitaalisen viestinnän historiasta. Siinä tuodaan esille myös paikallinen mediaosaaminen. 

Itse tykkäsin eritoten tästä taulusta:

Museokeskus vapriikki, tampere, tampella, Mediamuseo Rupriikki

Kaikki, mikä vielä vähän aikaa sitten oli oma yksittäinen tietolähde tai apuväline, kulkee nykyisin mukanani 115,2 mm × 58,6 mm × 9,3 mm kokoisessa iPhonessa. 

Unbelievable!

Olen itse täysin iPhone -addikti ja melkoiset vieroitusoireet kokisin, jos se minulta riistettäisiin. Ei iPhone silti koskaan korvaa oikean aamulehden sivujen rapinaa aamukahvin kera, varsinkaan sunnuntaisin. Eikä mikään musiikki-aplikaatio synnytä biiseihin yhtä syvällistä tunnetilaa kuin radio. Ja jos oikein pyrkii ottamaan hyviä valokuvia, mieluummin turvautuu järjestelmäkameraan. 

Ja mitä seuraavaksi?

Kuinka pian iPhone 4s on museotavaraa?

Museokeskus Vapriikki 
Alaverstaanraitti 5
Tampere

Virallisille sivuille tästä 

Kommentit

  1. Pitäisikin käydä kurkkaamassa Rupriikki kun se nyt on virallisesti auki! :)

    VastaaPoista
  2. Totta! Kävi itsellänikin mielessä, että pitäis nähdä, millainen siitä tuli :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Muistoja Mansen blogikirppikseltä

Linssi-punajuurilaatikko (vegaaninen)

Kaikki häipyy, on vain nyt - Summa summarum 2016