Ruostuneita unelmia

Viimeisen kesäpäivän kaunein kukka on ruostunut vuohenputki. Virallinen termi kuihtunut ei oikein sovi tähän, koska kuihtunut vetäisi hartiat korviin, tuijottaisi maata, odottaisi viimeistä hengenvetoa kuollakseen pois. Ruostuneet kurkottelevat korkeuksiin, välittämättä kesän aiheuttamasta pigmenttihäiriöstä ja ovat kovin ylpeitä olemassaolostaan. Olemuksessaan ei vielä merkkiäkään siitä, että jossakin vaiheessa halla vie voiton.  

Niin, anteeksi maalaisuuteni, mutta en erota koiranputkea ja vuohenputkea. Meillä on aina puhuttu koiranputkista, mutta sivistäessäni itseäni aiheesta niinkin luotettavalla metodilla kuin goooooogle, aloin taipua ajatukseen, että nämä ovat sittenkin vuohenputkia. 






















Kaikki on vain liikettä, muodonmuutosta. Tänä kesänä totesin joidenkin unelmieni ruostuneen. Jos puristaisin niitä kädessäni, ne musertuisivat pieniksi palasiksi. Turha niiden kanssa on enää kurkotella korkeuksiin. Päätin luopua niistä ihan itse, ennen kuin halla vie viimeisetkin, lopullisesti. 


Että taas kevääseen mennessä ne löytäisivät uuden muodon ja kukoistaisivat uusina ja kauniina.



Kuvat samalta niityltä missä fiilistelin vajaa parisen kuukautta sitten, hieman samoissa tunnelmissa. 

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Muistoja Mansen blogikirppikseltä

Linssi-punajuurilaatikko (vegaaninen)

Kaikki häipyy, on vain nyt - Summa summarum 2016