Terapiaa (vol.2)

En ole vieläkään löytänyt sitä lahonnutta lautaa, jonka voisin kiskaista irti. Umpikujassani olen nauttinut pienistä valonsäteistä, jotka iskeytyvät läpi lautojen raoista. 

Visiitti Willa Laina Mariaan antaa aina uusia ulottovuuksia.


Kävin treffeillä. Siinä ei sinänsä ollut mitään uutta, mutta treffit ovat lähes joka kerta terapeuttisia. Tuntemattomasta ihmisestä löytää aina jotakin. Sateisena iltana terassilla oli hiljaista ja minun ja seuralaiseni lisäksi vain yhdessä pöydässä istui keski-ikäinen nainen yksinään. Hän kuuli tai kuunteli keskusteluamme. Ei siinäkään mitään, mutta koomiseksi tilanteen teki, että nainen alkoi kommentoida keskusteluamme piikittelevään sävyyn.

- "V**** mitä paskaa!" Hän heitti ylimielisesti miehen kertoessa työurastaan.

- "Sun joka toinen sana on okay!" Oli tuomio minulle. Toistan kuulemma liikaa. Niinkuin en sitä itse tietäisi.

Ja niin edelleen. Kommentointi jatkui ison tuopillisen verran. Mielessämme kävi paikan vaihto, mutta onneksi naisella oli menossa illan viimeinen.

Sisimmässäni päätin, etten koskaan kyynisty niin, että puran sen ventovieraisiin. En edes umpikujassani. Enkä koskaan mene sateella terassille yksin. Ainakaan tiistaisin, silläkään uhalla, että se olisi kesälomani viimeinen päivä ja vaikka terassi olisi katettu.




Poimin litrakaupalla marjoja. Viinimarjoja kaikissa väreissä; mustana, punaisena, valkoisena. Näiden taivaallisemman merkityksen huomaa myöhemmin talvella; smoothiessa, mannapuurossa, liköörissä.


Ystäväni nukkui pois. Hän oli palannut toiselle puolen maapalloa, Boliviaan, mistä oli kotoisinkin. Aikoinamme asuimme samaan aikaan Espanjassa, missä myös yhteisen kaveripiirin myötä ystävystyimme. Hän oli ikäiseni. Ihmeellistä, että joku saa hommansa valmiiksi niin lyhyessä ajassa, varsinkin kun itse on tuskin päässyt edes alkuun. En myöskään tiennyt, että sieluni siivin voin oikeasti päästä niin lähelle niitä ihmisiä, jotka silloin kuuluivat tähän yhteiseen kaveripiiriin. Kadotin välimatkan, ajan, vuodet. Universumin uskomattomia ulottovuuksia.
  
Löysin kesken jääneen neuleprojektin. Ruskeaa, ohutta villalankaa, pitkät pätkät pitsineuletta, lähes kaikki kappaleet valmiina. Jatkoin siitä mihin olin jäänyt. Se tuntui uudelta. Ja terapeuttiselta. 

Tulkoon syksy! 


Kuvat Willa Laina Mariasta elokuussa 2015          


Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kiitos uudestaan! :) Eka kommenttikin oli kiitos, mutta en näköjään hallitse täällä vielä ihan kaikkea :o

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Muistoja Mansen blogikirppikseltä

Linssi-punajuurilaatikko (vegaaninen)

Kaikki häipyy, on vain nyt - Summa summarum 2016