Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2015.

Kaakaoherkkua ja hamppusuklaata

Kuva
Kerroin viime viikolla ihanasta lahjakassista, joka sisälsi lähellä ja luomusti tuotettuja kaurahiutaleita, mannaryynejä, vehnäjauhoja ja ohrasuurimoita. Samaisessa kassissa oli kaksi muutakin herkkua, nekin läheltä ja luomusti. Toinen oli Mesiniityn kaakaoherkku, jota valmistetaan Pesosen mehiläistarhalla ja toinen pieni levy Impolan kasvitilan tummaa hamppusuklaata.

Eikö kuulostakin ihanilta! 
Kaakaoherkun avasin viime viikolla. Olen nauttinut sitä lusikallisen päivässä ja se on juuri tarpeeksi makeaa katkaisemaan makeanhimon. Tarpeeksi makeaa myös siihen, että sitä ei voi syödä koko purkillista kerralla. Se maistuu tummalle kaakaolle ja vähän hunajalle. Purkissa kerrotaan, että sen voi sekoittaa myös maitoon tai kahviin, mutta kahviin en oikein kaipaa makeutta. Lämpimän maidon kanssa voisin testata tämän syksymmällä, sitten kun illat ovat pitkiä, pimeitä ja pakkasen puolella. Mutta siis toistaiseksi minulle paras versio on ollut näin "solo".


Hamppusuklaan alkuperää selvittäe…

Virkattu mekko

Kuva
Umpikujassanminulla on ollut sekä aikaa että jonkinlainen pakonomainen tarve raivata tilaa jollekin uudelle, jonka oletan saapuvan elämääni. En edes tiedä mitä se on, mutta sen aistin, että se ansaitsee oman paikkansa kotonani. Saattaa olla, että se on vain uutta ja positiivistä energiaa, jonka pitää saada liikkua vapaasti.





Kaiken kaaoksen kätköistä ilmestyi vuosia käyttämättä ollut, ihan omin kätösin virkattu mekko. Tämä olisi niin IN, jos lämpömittari ja mittanauha näyttäisivät suunnilleen samoja lukemia kuin 20 vuotta sitten. Tässä vaiheessa pitää varmaankin kertoa, että asuin silloin Ibizalla ja mittari nousi parhaimmillaan pitkälle yli +30°. Ravitsin itseäni auringon lisäksi tunnetulla ja terveellisellä Välimeren ruokavaliolla ja olin kokoa XS, jos edes sitäkään. Oikea taskuvenus.

Mekon virkkasin seuraavana kesänä, ollen varma että tarvitsen sitä seuravaalla Ibizan matkallani. Ideakin taisi olla saarelta, koska muistan tavanneeni naisen, joka teki vastaavanlaisia myyntiin joka su…

Luokkakokous

Kuva
Joku tässä nyt jännittää!

Viikonloppuna on tiedossa virallinen 40-vuotis tapaaminen. Kutsuttuna ovat kaikki kotikyläni vuonna  1975 syntyneet, jotka kävimme samaa yläastetta 80-luvun loppupuolella. Olen menossa, vaikka umpikujassani synkimmällä hetkellä olin hetken toista mieltä. 

*****

Teiniajan paras ystäväni ei tule. 
- Viime aikoina ei ole juuri ollut aikaa edes omille, läheisille ystäville. En oikein tykkää jakaa elämääni muille. Ja oikeastaan minua ei edes kiinnosta.   - Ymmärrän, vastasin ja harkitsin vastalausetta. Jätin sen kuitenkin sanomatta, koska on asioita, jotka eivät muutu. 

*****

Meistä on kerätty ryhmä facebookiin. Suurin osa näyttää tutulta, mutta yllättävän monen kohdalla mietin, kuka hitto tuo on? Ikinä nähnytkään, saati kuullut nimeä.

*****
Ainakin neljä meistä on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Kaksi omalta luokaltani. Yksi on edelleen punkkari. Tiedän ainakin kolme toimitusjohtajaa, joiden firmojen liikevaihtojen luvut ovat tosi pitkiä. Tiedän yhden erityisopettajan ja y…

Hullu ja sen puuro

Kuva
Palaan vielä hetkeksi viime kevääseen ja juhlaviikoilleni. Jos sattumoisin mietit lahjaa tai muuta muistoa ystävälle, tuttavalle tai kenelle vaan, niin tässä yksi herkullinen, hyödyllinen, pitkäkestoinen ja varteenotettava vinkki.

Tämä lahja on ilahduttanut minua koko kesän ja vielä on paljon jäljellä. Kyseessä on iso kassillinen lähellä ja luomumenetelmintuotettuja jauhoja, ryynejä ja hiutaleita. Näitä tuotetaan kotikylässäni, siinä muistorikkaassa kirkkoniemessä, josta joskus aikaisemmin postasin. Ihan tarkalleen ottaen Pirasen Luomutilalla.









Suurimman suosion keittiössäni ovat saaneet kaurahiutaleet. Ei sinänsä yllätys, koska se perinteinen kaurapuuro muutaman kerran viikossa on paras tapa aloittaa päivä. "Puuro hullun tiellä pitää" pätee mun aamiaisissa. Luomukaurahiutaleet ovat hieman isompia, litteämpiä ja pehmeämpiä kuin tavalliset kaurahiutaleet. Tästä syystä ehkä puurokin on jotenkin pehmeää, samettista, mutta ennenkaikkea niin hyvää, että takuulla herää.

Testasin myös

Terapiaa (vol.2)

Kuva
En ole vieläkään löytänyt sitä lahonnutta lautaa, jonka voisin kiskaista irti.Umpikujassaniolen nauttinutpienistä valonsäteistä, jotka iskeytyvät läpi lautojen raoista. 
Visiitti Willa Laina Mariaanantaa aina uusia ulottovuuksia.

Kävin treffeillä. Siinä ei sinänsä ollut mitään uutta, mutta treffit ovat lähes joka kerta terapeuttisia. Tuntemattomasta ihmisestä löytää aina jotakin. Sateisena iltana terassilla oli hiljaista ja minun ja seuralaiseni lisäksi vain yhdessä pöydässä istui keski-ikäinen nainen yksinään. Hän kuuli tai kuunteli keskusteluamme. Ei siinäkään mitään, mutta koomiseksi tilanteen teki, että nainen alkoi kommentoida keskusteluamme piikittelevään sävyyn.

- "V**** mitä paskaa!" Hän heitti ylimielisesti miehen kertoessa työurastaan.

- "Sun joka toinen sana on okay!" Oli tuomio minulle. Toistan kuulemma liikaa. Niinkuin en sitä itse tietäisi.

Ja niin edelleen. Kommentointi jatkui ison tuopillisen verran. Mielessämme kävi paikan vaihto, mutta onneksi naisella…

Pieni ja sievä Hoku-ravintola

Kuva
Helsinki-visiitilläni söin lounasta pienessä ja sievässä Hoku-ravintolassa. Paikka on todellakin minimaalinen, sillä pikaisesti laskien sieltä löytyi vain hieman reilut 20 istumapaikkaa. Menin onneksi ajoissa, koska lounasaikaan paikka näytti täyttyvän jonoksi asti. Ruoassa on ihana ja eksoottinen, Hawaijilainen sivumaku. Itse söin herkulliseksi osoittautuneen siika-kvinoa-salaatin. Erityistä plussaa siian lisäksi annoksessa ansaitsivat tuoreet ja rapeat kasvikset. Positiivistä oli myös paikan hinta-laatusuhde; lyhyt ja ytimekäs ruokalista pyörii 10-13 euron välillä.









Ainoa pieni ja sievä miinus oli jollakin tapaa "hoppuileva" henkilökunta. Tosin olen itsekin ruoka-aikaan Euroopan hitain hämäläinen. Kyseinen piirre yhdistettynä Espanjassa opittuihin kolmen tunnin ruokatunteihin (siesta) aiheuttaa vieläkin satunnaisesti kulttuurishokkeja.

Eritoten nälkäisenä.


Aavistan istuvani täällä myös seuraavallakin Helsinki-visiitilläni ja suosittelen lämpimästi myös muille Punavuori / Eira …

Lahonneen puun tuoksu

Kuva
Umpikujaani lentelee välillä enkeleitä. Eräs niistä passitti minut Helsinkiin. Minulle oli varattu tapaaminen henkisen kasvun ohjaajan, Mili Kaikkosen kanssa. Jos tälläinen kuullostaa huuhaalta ja huijaukselta, ehkä ei kannata jatkaa sen enempää tämän postauksen lukemista. 


Jännitin tapaamista melkoisesti, mutta olen huomannut, että se on jonkinlainen ominaispiirteeni, joka minussa on ollut aina. Olen myös todennut turhaksi hankkiutua siitä eroon, koska se ei kuitenkaan liiaksi häiritse tekemisiäni ja se tuo uusiin hetkiin jonkinlaisen vahvan elämisen maun. Ohjaaja, jonka tulisin tapaamaan, ei ollut täysin tuntematon; olen silloin tällöin kuunnellut hänen Radio Helsingissävetämää ohjelmaansa Vaiheessa.




Tapaamisessa Mili ei kaatanut umpikujani seiniä. Siinä ne ovat edelleen. Sen sijaan hän veti minua kauemmas seinästä; otin tavallaan muutaman askeleen taaksepäin nähdäkseni koko rakennelman hieman etäänpää. Ei se ihan niin pimeä ja umpinainen ole kuin mitä läheltä katsoessa näyttää. Eikä …