Radio Helsinki

Viime viikkojen sunnuntai-iltojen ykkösviihdyttäjäkseni on noussut Radio Helsinki. Klo 18.00, taajuudelta 98,5 alkaa Iskelmäiltama, joka sitten kahdeksan maissa muuttuu jazz-blues-soul-funk-jatkoiksi. 

En oikeastaan edes pidä iskelmästä, mutta Radio Helsingin Iskelmäiltaman biisit ovat ikivanhoja, epäkaupallisia newöhöörd-versioita ja usein myös tosi häröjä ja jostain syystä sulautuvat sunnuntai-iltaani, jolloin itsestänikin on olemassa enää viikosta väsynyt, todellakin epäkaupallinen, hieman härö versio. Tunnelma on kepeä, leppoisa, seesteinen ja suupielet kääntyvät ylöspäin, kun kuuntelee vuosikymmeniä sitten kirjoitettuja tarinoita elämästä ja rakkaudesta. Mistäpä muustakaan. Biisi on aina ainutlaatuinen, koska sitä ei löydy You-tubesta ja vielä toistaiseksi en ole alkanut keräämään vanhoja vinyylejä.


Kun kymmenen vuotta sitten palasin Suomeen, kaikki, siis kirjaimellisesti ainakin 99% tuntemistani ihmisistä olettivat minun asettuvan Helsinkiin. Jostain syystä sitä pidettiin selvänä jatkumona, kun olin kerran lähtenyt Euroopan toiselle laidalle, asunut lähes kymmenen vuotta miljoonakaupungissa ja muutenkin kansainvälistynyt. En ikinä kuulemma pystyisi asumaan muualla Suomessa. Helsinki ei kuitenkaan koskaan suuremmin houkutellut minua ja jo alkuvaiheessa reittini lähti aivan päinvastaiseen suuntaan. Ensimmäiset pari vuotta menivät kulttuurishokissa ja elämä oli muutenkin pelkkää sopeutumista, paikan, elämän, ihmisten ja suomalaisuuden hakemista. Suomeksi sanottuna: yhtä helvettiä! Olen ihan varma, että Helsingissä olisin joutunut käymään saman sopeutumisen kurssin enkä olisi päässyt yhtään sen helpommalla. 

En osannut silloin kymmenen vuotta sitten selittää, miksi en muuta Helsinkiin. Jollakin tapaa osasin kuitenkin kuunnella sydäntäni ja toimia sen mukaan. Tosin en osannut sitäkään selittää, että kunhan tässä nyt kuuntelen sydäntäni. Que estoy escuchando a mi corazón. A mi corazoncito.


En koskaan halunnut olla vastarannan kiiski, eikä mulla myöskään ole mitään Helsinkiä vastaan. Päivänvastoin. Hauskoja retkiä ja hetkiä siellä on ollut vaikka kuinka paljon. Lisäksi ymmärrän, että monille ulkosuomalaisille se on juuri se oikea jatkumo. Mutta silti joskus hämmästyttää, kummastuttaa ihmisten olettamukset siitä, mitä reittiä meidän tulisi kulkea ja miten elää. Toki sorrun tähän itsekin välillä. Mielestäni kaikkien tulisi viettää vähintään 5-10 vuotta ulkomailla. En silti tyrkytä sitä ääneen; omapa on ongelmansa, jos eivät ymmärrä lähteä.
                                                               

Radio Helsingillä on myös keskiviikkoisin eräs ohjelma, jota kuuntelen jos olen radion vieressä; Vaiheessa. Sitä vetää Mili Kaikkonen, joka vaikuttaa viisaalta, suurisydämmiseltä ja aivan ihanan häröltä tyypiltä. 


Radio Helsinkiin pääset tästä. Ohjelmat voi kuunnella myös podcasteina. 

    

Kuvat muotoilun opintojen ensimmäiseltä valokuvauskurssilta vuodelta 2009, joka myös oli, jos ei nyt ihan helvettiä, niin ainakin hermoja raastavaa.    

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Linssi-punajuurilaatikko (vegaaninen)

Muistoja Mansen blogikirppikseltä

Kaikki häipyy, on vain nyt - Summa summarum 2016