Valoa vastarannalla


Jos kesäiltaisin Näsijärvi on akvarellia, samettia ja elämä muutenkin taivaanrannanmaalaamista, syksyllä samasta paikasta saa kaiken irti parhaiten niin yksinkertaisella asialla kuin juoksulenkki. Nyt syksyn mittaan olen alkanut iltaisin tehdä paluuta rannalle unohtaakseni kaiken mahdollisen maailman turhuuden ja stressin. Ja taatakseni itselleni kunnon yöunet. Kun pääsee vauhtiin, on vain minä, askeleet ja totaalinen flow. Voisin juosta Tulimaahan asti.



                                                            Opettelin juoksemaan asuessani Hampurissa. Elbe -joen ranta oli ideaalinen aloituspaikka tälle harrastukselle ja alkuvaiheessa elämä siellä sen verran vierasta, että oli oikea hetki aloittaa myös uusi aktiviteetti. Ja koska Elbe -joen rannalla juokseminen näytti olevan monen muunkin intohimo, päätin itsekin kokeilla. Saksalaismiehet juoksivat pitkin harppauksin, pitkiä kun ovat ja aina, aina hymyillen :) :) :) :) Satoi tai paistoi, saksalainen juoksee ja hymyilee.



  

Tunnustan, että kadehdin aamulenkkeilijöitä. Olen aamuihminen, mutta herättyäni niin laiska, etten jaksa kiskoa varusteita ylle ja raahautua ulos, saati juosta. Kuvittelen, että aamulenkkeilijät kokevat jotain, mihin en itse pääse iltaisin.


                                                             
Juoksen aina yksin, mieluiten lähellä rantaa ja hämärässä. Rakastan veteen heijastuvia kaupungin valoja. Selvin merkki kesän lopullisesta katoamisesta ovat Pispalan harjun valot. Mitä lyhyemmäksi päivät käyvät, sitä kirkkaampana loistaa vastaranta. Vesi on mustaa, aallot agressiviisempiä, mutta juoksemiselle tämä on ehdottomasti vuoden paras aika. Ei haittaa vaikka viima käy kasvoille. Jos sade iskee, yritän muistaa hymyillä.





Kirjoitin tämän hetkeä ennen ensilunta, 
kuvat syys-lokakuulta 2014.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Muistoja Mansen blogikirppikseltä

Linssi-punajuurilaatikko (vegaaninen)

Kaikki häipyy, on vain nyt - Summa summarum 2016