Hurahduksia

Tunnen piston sydämessäni, sillä Kummipoikani ei ole vieläkään saanut elämystään, vaikka synttäreistä on jo aikaa. Uskon kuitenkin, että hyvää kannattaa odottaa. Oikeanlainen tapahtuma oikeaan aikaan löytyy kyllä.


moro sky bar, tampere











Sen sijaan Kummitytön kanssa elämysten etsintä on huomattavasti helpompaa. Emme olleet edes suunnitelleet lähtevämme hakemaan mitään ihmeellistä, tavallinen lauantai oli vaan oikein mukava. Turismia kotikulmilla.

Päivä alkoi brunssilla Klubilla, jonka ainoa miinus oli lämpimien ruokien kasvisvaihtoehto. Sitä vaihtoehtoa kun ei ollut. Koska kaikkea muuta oli riittävästi, unohdin huomaamattani koko jutun.
                                                                    
moro sky bar, tampere
                                                              Kiersimme yhden jos toisenkin kirppiksen sekä Second hand storen. Emme jättäneet väliin myöskään Omb:tä emmekä Supermukavaa. Kahden viimeksi mainitun jälkeen halusin palata vuosia taaksepäin, aikoihin juuri ennen joulua, jolloin kirjoitin joulupukille lahjatoiveet. Aikaan, jolloin ne kaikki toteutuivat. Tänä vuonna Joulupukki täyttäisi säkin Suomalaisella muotoilulla. Omb:stä minulle kelpaisi lähes kaikki. 
                                                                  
moro sky bar, tampere
                                                              
Lopuksi päätettiin ihmetellä kaupungin uusin nähtävyys ja noustiin Moro Sky Bariin. Uutuudenhohteensa myötä kymmenet muutkin olivat saaneet saman idean. Tunnelmankohottajana ryysis ei useinkaan ole se parhain. Ikkunapaikat jäivät saamatta. Terassi oli suljettu, ettei kukaan hyppäisi toista kertaa. 

Muuten maisemien puolesta näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka. Kesällä voisi olla mukavaa istuskella terassilla hyvässä seurassa, kun juomien hinnatkin oltiin jätetty sinne alemmille tasoille.
                                                 
moro sky bar, tampere

Päivän mittaan keskustelimme töistä, opiskeluista, harrasteista, kulttuurista, tulevaisuudensuunnitelmista, Espanjan matkailusta, Willa Laina Marian vuosikymmenien saatossa syntyneestä sisustuksesta, Tinder-applikaation toimivuudesta ja turhuudesta sekä metsuriseksuaaleista. Päätimme, että seuraava matkakohteemme olisi Berliini. Pitkä viikonloppu, ehkä. Keväällä. Jos ei muuta, niin ainakin kävisimme Helmut Newtonin museossa. Hurahdimme molemmat lopullisesti häneen viimeisellä Tukholman reissulla reilu vuosi sitten, kun kävimme katsomassa herran aikaansaannoksia Fotografiska- museossa. Helmutista ei voi koskaan saada tarpeekseen. 

helmut newton

helmut newton

helmut newton








   

Helmutkin olisi hurahtanut meihin, jos eläisi. Ainakin Kummityttöön, josta on kasvanut kaunis, oman tiensä kulkija. 


Helmut Newtonin kuvat täältä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Muistoja Mansen blogikirppikseltä

Linssi-punajuurilaatikko (vegaaninen)

Kaikki häipyy, on vain nyt - Summa summarum 2016