Elämän lankoja

Toinen isoäideistäni on vielä elossa. Hänellä on muistisairaus. Käyn hänen luonaan aina kun voin, vaikka hän ei enää vuosiin ole tuntenut minua eikä käyntini jälkeen muista, että vierailin. Toki hän muistaa hämärästi vuosien takaa jonkun Jennin, mutta ”ei se ole käynyt enää pitkään aikaan”. Vierailen silti, koska itse muistan tuhansia hetkiä hänen kanssaan ja ilman häntä tietäisin elämästä paljon vähemmän. 

Olin neljä vuotias kun isoäitini opetti minut neulomaan. (Kutomaan kansankielellä, mutta ammattitauti vaatii puhumaan neulomisesta.) Pyysin ensin kauniisti kahdesti. Ystävällisesti hän kertoi, että odotetaan muutama vuosi, olet sitten vähän isompi. En lämmennyt ajatukselle, joten kolmannella kerralla hain puikot laatikosta ja lankakorista kauneimman langan. Ilmoitin napakasti isoäidille, että haluan oppia kutomaan. Nyt. Näillä aloitetaan.



Niin me aloitimme.


Olin hidas, malttamaton, silmukat tipahtelivat, kädet hikosivat. En ymmärrä, miten hän kärsivällisesti jaksoi neuvoa ja keräillä pudonneita silmukoita.
Hän ei enää muista tuota opetustuokiota. Itselleni se on yksi tärkeimmistä tuokioista ikinä. Neulon käsin vieläkin vähintään yhden vaatteen per vuosi. Luulen, että hänen ansiostaan lähdin ylipäätään vaatealalle.

Olen säilyttänyt kaikki isoäitini neulomat ja virkkaamat vaatteet. Tänään yksi niistä pukeutui torson päälle vaatien pientä uudistusta ja joka taas syksyllä olisi ihanan lämmin.






























Onneksi kasarivuosina muoti on ollut suurta. Tässä on materiaalia ylen määrin kustomoitavaksi.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Muistoja Mansen blogikirppikseltä

Linssi-punajuurilaatikko (vegaaninen)

Kaikki häipyy, on vain nyt - Summa summarum 2016