Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2014.

Miten bloggariksi tullaan?

Se, että voi alkaa kutsua itseään ihan oikeasti ja ihan oikeaksi bloggariksi, vaatii muutaman henkilökohtaisen yöttömän yön. Kuten jo bannerissakin lukee, haluan blogata inspiraatioita, kohtaamisia, tähtihetkiä ja uusia ulottuvuuksia. Tarkoitukseni oli alunperin luoda enemmän valokuvapainotteisempi kuin tekstisisältöinen blogi. Silläkin uhalla, että kuvaaminen ei ole vahvempia puoliani. Vielä heikommalla tolalla on se, että kun sitten kirjaimellisesti olen tähtihetkessä tai kokemassa sitä uutta ulottuvuutta, takuuvarmasti kamerani on jossakin aivan muualla, toisella planeetalla, oman muistini ja käsieni tavoittamattomissa. 
Kuten juuri muutama yö sitten, Suomen virallisena yöttömänä yönä. Inspiraationa toimi kolea, kostea, vähäluminen ja perisuomalainen ilmasto, joka sai minut ja ystäväni epäilemään, kannattaako sittenkään kaivaa esille jo kerran vintille pakattuja talvivarusteita ja lähteä viettämään juhannusta piknikin merkeissä Tahmelan rantaan.  No ei kannata, ei. Kelkka kääntyi yll…

Kultainen sade

Kuva
Prinsessa Laina Maria pyörineen, hattuineen...
Vakavine ilmeineen; hän ei ole vielä nähnyt kaikkea...

Monologi mollissa

Kuva
Willa Laina Marian kukkaisviikoilla esiintyi yksinäinen Unikko. Teoksen nimi oli Monologi mollissa ja se sisälsi huomaamattoman hattutempun.






Teokseen on tulossa jatko-osa. Jos tulen ajoissa, minulla on paikka eturivissä. Kyseessä on kuulemma dialogi, mutta esiintyjät ovat siitä vielä vaitiolovelvollisia.





Uusi sivu

Nyt kun muut pakolliset ja aikaa vievät kirjoitusprojektit ovat takanapäin, käännän uuden sivun ja aloitan tämän blogin. Omaksi ilokseni, mutta ei haittaa, jos sitä seuraa joku muukin.